Menossa on ollut viikko 8 tätä uutta elämää ja huomenna alkaa yhdeksäs viikko. Samoin ens viikolla tulee 2 kk siitä, kun aloitin tätä kesäkuussa. Saan olla tyytyväinen, että olen vaan jatkanut ja jatkanut vaikkakin helpommalta olisi tuntunut jäädä vanhaan elämään entisillä ruokatottumuksilla. Loppujen lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että tämä ei ole ollut niin vaikeaa kuin olen kuvitellut. Ehkä se asenne on nyt kohdillaan!
Tällä viikolla on tullut myös herkuteltua aika paljon. Yksi mäkkikeikka heitetty ja eilinen herkuttelupäivä. Luulen, että niiden suunnitelmallisuudesta on ollut jonkin verran hyötyä siis siinä kaavassa, että esimerkiksi Mäkkipäivänä ruokailut oli sitten siinä siltä päivältä. Samoin eilen palasin kotiin kolmen maissa ja illan aikana en syönyt enää kuin litran herneitä. Ennen olisin tullut kotiin vielä herkkukasan kanssa. Eilinen tuntui menevän jo överiksi ja illalla mietinkin, että miksi ravintolan fetasalaatti ei voinut olla vaihtoehto ruokailulleni. Niinpä! Pizzaa oli saatava. Tuolle on varmaan seuraavaksi tehtävä jotain :D
Mutta sitten viikkopudotukseen. Olen erittäin tyytyväinen ja oikeastaan aika yllättynytkin ettei eilinen pilannut tulosta. Viikkopudotus on -1,2 kg ja tämän hetkinen kokonaispudotus -9,1kg! Jee :) Tästä on mukava aloittaa ensi viikkoa. Suunnitelmahan on se, että ensi viikko mennään vanhalla tapaa kiloklubin kanssa ja sitten viikon päästä aloittelen superdieettiä.
Nyt aamupalalle, joka on ruismarjapuuro kevytmaidolla. Alla kuva eilisen aamun aamupalasta. Yritin syödä kevyen leivän, sillä valmistauduin jo aamupalalla laittamaan kalorit alas koska tiesin syöpöttelypäivän tulevan.
Mukavaa sunnuntaita kaikille!
6 kommenttia:
Vautsi, ihan uskomatonta että melkein 10 kiloa olet jo saanut pois! :D Mulla vaan siirtyy toi painonpudotus, kun jotenkin ajattelen että kerkeen mä ens viikolla alottaa :/ Jospa nyt kesän jälkeen saisin vähän puhtia itseeni.
Noin mäkin joskus ajattelin ja sitten jälkikäteen aina mietin, että niin miten paljon olis jo tähänkin mennessä tippunut jos olisin sillon ja sillon vaan ollut ja jatkanut :D
Mut kyllä sen pitää ittestä lähteä ja tulla sellanen raivo, että nyt lähtee. Mullakin monet kerrat takana päivän kahden dieettejä ja sit luovuttamista. Useita maanantaipäiviä on menty niinkin että klo 16 on dieetti lopahtanut! Heh!
Paljon onnea pudotuksesta! :)
Ja ihan kohta jo kympeissä kiinni, se on muuten hieno fiilis kun sen saavuttaa. Hyvää työtä ja tsemppiä!
Tottavie, upea pudotus! Menestystä jatkoon!! :)
Hei ihana blogi sinulla! :) kivoja kuvia, tykkään! :)
http://myprojectnipsu.blogspot.fi/
Vau, hieno tulos jälleen kerran! :D Kymppi on jo ihan nurkan takana!
Lähetä kommentti